Jos haluaa syömään lounaan ja päivällisen välillä, voi olla yllättävänkin vaikeaa löytää sellainen ravintola, joka on auki tai jossa henkilökunta ei ole nukkumassa. Olemme vielä aika lailla matkasta väsyneitä, joten aamu ja aamupala ovat venähtäneet sen verran pitkälle, ettemme ole nälissämme vielä lounasaikaan. Neljän aikoihin päätämme lähteä katsomaan, mihin menisimme syömään. Huomaamme pian, ettei juuri mikään niistä edellisenä päivänä bongatuista ruokapaikoista ole tähän aikaan auki. Loppujen lopuksi huomaamme yhden paikan, joka on ilmeisestikin osittain auki. Yläkerta ja puolet alakerran salista ovat pimeänä, mutta yhdellä seinustalla palaa valot ja siellä on muutamia ruokailijoita syömässä. Vaihtoehtoja ei juurikaan ole, joten menemme sinne.
Menu on kuvallinen, joten ruokien tilaaminen ei ole liian vaikeaa. Tosin joskus pelkästään kuvista päättely voi olla hankalaa ja lopputulos voi olla melkein mitä vain. Tilaamme kanaa, paloiteltua kurkkua, jotakin tulisessa kastikkeessa olevaa lihaa ja keittoa, jossa on kasviksien lisäksi kenties tofua. Kana osoittautuu puolikkaaksi kanaksi, joka on paloiteltu luineen kaikkineen, sen syöminen on vähintäänkin raivostuttavaa, koska kokoajan saa olla sylkemässä pieniä luunpalasia suustaan. Tulinen liharuoka on liian tulista jopa Mikolle, joten se jää valitettavasti syömättä. Keitto on todella hyvää ja se maistuu Ainollekin hyvin. Riisi jää uupumaan,koska emme tajunneet tilata sitä erikseen. Yritän pyytää tarjoilijalta vettä Ainolle, en tiedä kuinka kauhistuttavaa asiaa häneltä pyydänkään, sillä hän pudistelee päätään silmät suurina ja pakenee paikalta. Hyvin harvassa ravintolassa, missä olemme käyneet, lasta huomioidaan tuomalla hänelle oma kulho, oma juomalasi tai omat välineet. Ehkä tuon ikäistä lasta sitten pitäisi vielä syöttää omalta lautaselta. Ei kyllä kovin helposti onnistu tuon meidän ite!-lapsen kanssa.
Ravintolassa ei tosiaan ole montaa ruokailijaa, pöytiä on noin kuusi, joissa on jokunen ihminen. Ravintola on kuitenkin suhteellisen iso, mutta tähän siesta-aikaan varmasti suurin osa henkilökunnasta on nukkumassa. Muutama tarjoilija viettää taukoa meidän lähellä olevassa pöydässä, yksi tekee ristipistotöitä ja toinen leikkaa kynsiään, kovaääninen nips, nips vaan kuuluu kun leikkuri katkaisee kynnen pään, ties minne sekin lentää.
Alkaa olla jo sanomattakin selvää, että Aino on huomion keskipiste minne sitten menemmekin. Tämä paikka ei ole poikkeus. Tarjoilijat yksi toisensa jälkeen tulevat ihmettelemään Ainoa ja myös jotkut ruokailijoistakin. Yksi nainen tulee kysymään voisiko hän ottaa Ainon syliinsä, jos hänen miehensä ottaisi heistä valokuvan. Aino tykkää suurimmaksi osaksi saamastaan huomiosta ja vilkutteleekin innoissaan lähes kaikille ohikulkijoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti